Tiia Maaria

Tiia Maaria
Kuva: Paula Artes, Valon Sielu

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Camino de Santiago - Mikä valtava määrä kauneutta!


Tänä kesänä olen saanut nauttia koko sydämestäni uusista kokemuksista.
Yksi niistä oli pyhiinvaellus: Samos - Sarria - Portomarin - Palas de Rei - Arzua - A Rua - Santiago de Compostela. Oli itseltäni rohkea valinta ilmoittautua viime syksynä mukaan Marika Borgin matkalle Pyhän Jaakobin vaellusreitille. Vaellus kutsui minua ja onneksi kuuntelin sydäntäni.
Ne olivat unohtumattomat 6 päivää, 145 kilometriä.

Pohjois-Espanjan luonto on monimuotoista. Tammimetsiä, eukalyptuspuita, vihreää ja vehreää luontoa. Vuoristoa, jokia, maaseutua, pikkukyliä... kanssavaeltajia eri puolilta maailmaa. Tungosta tai ruuhkaa ei kuitenkaan tuntenut, sillä kaikilla oli sama suunta, polku, jota kulkea.
Vaikka pyhiinvaellusreitti on nykyaikaistunut vuosien saatossa kahviloineen ja matkamuistomyymälöineen, on reitti silti säilynyt varsin koskemattomana sellaisenaan ja sillä on täysin oma tunnelmansa. Hiljaisuudesta ja luonnon äänistä nauttien, kaikkia aistejaan käyttäen, saattoi tuntea vuosisatojen energiat sekä yhteyden luontoon, ihmisiin ja ihmisyyteen, omiin tunteisiinsa.

Matkalle osui niin auringonpaistetta kuin sadepäiviä. Väsymyskin kuului asiaan. Kaiken kauneuden keskellä myös pettymys piti kohdata, kun jouduin kulkemaan yhden päiväetapin taksilla ja viettämään päivän täysin yksinäni leväten tulehdusta pois. Silläkin oli tarkoituksensa. Seuraavana päivänä tunnetilana olikin sinnikkyys ja itsensä voittaminen, kun auringon noustessa lähdin muiden matkassa jälleen liikkeelle.

Miten suuri vaikutus onkaan sisäisellä puheella, oli se sitten kiitollisuutta tai itsensä arvostamista. Keho ja mieli pyrkivät toimimaan yhteistyössä, kulkien kohti tasapainoa.
Suuri voima on myös kannustavilla, rakkailla ystävillä: heillä, jotka lähettivät terveisiä kotoa käsin ja heillä, joihin sain tutustua matkalla. Matkalla olevien uusien ystävien kesken muodostui lyhyessä ajassa luottamus, kun yhdessä jaoimme kokemuksiamme ja olimme toistemme tukena.

Matkassa tärkeintä ei ollut pelkästään vaellus tai päämäärä, vaan itse matka. Pyhiinvaellus oli kauniiden maisemien lisäksi matka itseensä. Jokainen askel puhdistava ja voimaannuttava. Kuuntelin itseäni ja tulin tietoisemmaksi ajatuksistani. Koin myös hyvinkin henkilökohtaisesti monia valmentajana oppimiani asioita käytännössä, ei vähäisimpänä niistä vastustamattomuuden merkityksen.

Syksyllä alkaneesta sydämen kuuntelusta aukeni muutenkin aivan uudenlainen vuosi - pyhiinvaellus toimi siinä jonkinlaisena huipentumana ja vedenjakajana muistuttamassa omista arvoistani:
Rohkeasti, rehellisesti, rakastaen. Kiitollisena.

On aika ennen ja jälkeen Camino de Santiagon. Buen Camino!