Tiia Maaria

Tiia Maaria
Kuva: Paula Artes, Valon Sielu

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Loistavaa kyykytystä ja hyppyjä epämukavuusalueelle

Kaikelle on aikansa - ja joskus elämäntilanteet pakottavat meidät toimimaan eritavoin kuin olemme suunnitelleet. Ehkä se juuri onkin mielestäni parasta tässä matkassa sen lisäksi, että voimme omilla valinnoillamme valtavasti vaikuttaa asioihin pelkästään muuttamalla suhtautumistamme niihin.
Tämä tietoinen valinta on yksi hyvinvoinnin palikoista. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu monia palikoita. Minutkin valmentajaksi kouluttaneen Marika Borg:n mukaan hyvinvointi koostuu mielen asioiden lisäksi mm. liikunnasta ja ruokavaliosta. Nämä asiat vaikuttavat energiakiertoon.

Kokonaisvaltainen hyvinvointi on asia, jota haluan itsekin toteuttaa elämässäni: Lisätä tietoisia valintoja ja läsnäoloa, opetella lisää itsestäni ja huolehtia parhaani hyvinvoinnin palikoista.
Syksy oli jonkinlaista erityistä matkaa oman mielen kanssa. Nyt keväällä omasta aarrekartastanikin löytyy niin monipuolinen ja kehoa rakastava ruokavalio kuin voimaa ja tasapainoa tuova liikunta.
Tälläkin kertaa kartta on toiminut vahvana suunnannäyttäjänä mielelleni - ei siis ole pikkujuttu mitä siihen päätyy laittamaan. Niillä asioilla on taipumus toteutua helposti ja vaivattomasti ja ehkä ennen kaikkea yllättävästi.

Tänään on kulunut 8 viikkoa siitä, kun minulle yllättäen tarjoutui tilaisuus aloittaa paikallisessa, uudistetussa liikuntakeskuksessa asiakkaana. Se oli sopiva siirtymä kansalaisopiston jumpista, jotka keväällä aloitin tarkoituksena palauttaa mieleen joogaa lukuunottamatta hyllylle unohtunut liikunta.

8 mahtavaa viikkoa ovat muuttaneet jo tässä vaiheessa paljon. Elimistö on herännyt yli puoli vuotta kestäneestä talviunesta! Kehoon pakkautunut energia on alkanut taas virrata. Olen löytänyt kehostani unohtuneita lihaksia. Lapsetkin ovat tottuneet, että äiti käy välillä jumpassa ja yhdessä ollaan leikkimielisesti pullisteltu ja vertailtu hauiksia, sellaisetkin kun ovat alkaneet löytyä.
Keuhkot voivat paremmin. Kahdeksaan viikkoon en ole joutunut kertaakaan turvautumaan selkäkipujen takia särkylääkkeeseen ja itseasiassa selkäkivut ovat hävinneet - se jos mikä on voitto!

Mikään fitness-liikkuja minusta ei tule. Liikun omaksi ilokseni ja hyvinvoinnin takia.
Jumppaan haluan lähteä hyvällä mielellä ja ilolla.

Liikunnan lisääminen on ollut kaksijakoinen asia - toisaalta tervetullut asia elämään, toisaalta se on vaatinut niin pieniä kuin suuria hyppyjä epämukavuusalueelle. Hypyillä on ollut iso merkitys. Ne ovat laajentaneet mukavuusaluetta. Ihan niin kuin kaikki epämukavuusalueelle hyppääminen tekee, oli asia mikä hyvänsä. Olen huomannut, että kaipaan liikuntaa ja ulkoilua päivittäin ihan uudella tavalla.

Viikko sitten saavuin jumppasalille hieman myöhässä, juuri tunnin alkaessa. Viime tipassa saapuminen täpötäyteen jumppasaliin on matalan profiilin jumppaajalle vähän liian näyttävä sisääntulo, kun kaikkien päät kääntyivät katsomaan, kuka tulee paikalle. Ohjaaja huikkasi korokkeeltaan, että edessä oli paras paikka jäljellä. Juurikin niitä paikkoja, jotka useimmiten jäävät tyhjäksi ellei niitä täytä joku menevä fitness-jumppari.

Tunsin, että nyt hypätään epämukavuusalueelle ja lujaa. Nielaisin, hengitin syvään ja nyökkäsin ohjaajalle ja muille jumppareille hymyillen ja selvitin tieni naisten ohi korokkeen eteen. Samalla tajusin, että voin joko kärvistellä koko tunnin miettien, että takanani useampi kymmenen naista tuijottaa, miten suoriudun tunnista tai voin antaa mennä täysillä ja asenteella, nauttien rytmistä, musiikista, liikkeestä ja hiestä.

Valitsin jälkimmäisen - ja hetken kuluttua en enää edes muistanut koko asiaa. Itseasiassa ohjaaja oli aivan oikeassa siinä, että eturivissä oli paras paikka. Ohjaajaan sai katsekontaktin eri tavalla ja liikkeetkin näki selvemmin, kun kukaan pidempi ei heilunut edessä. Erittäin positiivinen kokemus siis. Sen jälkeen olen jopa nauttinut siitä, ettei ole ollut tarvetta rynnätä saliin varaamaan takanurkasta paikkaa, mikä on monelle tavisjumpparille tuttu kilpajuoksu. Kannustustakin on tullut, kun esimerkiksi tänään ohjaaja tervehti ilahtuneena: "Katos, sä olet siinä edessä, hieno homma!"

"Sussa on voimaa ja sä olet kaunis..ja sä olet vapaa, kuin metsäkauris..."
8 viikossa on tullut tehtyä tuonkin Aurinkokuningatar-kappaleen tahdissa useampi sata erilaista kyykkyä. Vaikka matkaa vielä on, niin mikään ei ole upeampaa kuin huomata, miten kunto on parantunut. Pieniä askeleita ja niiden myötä joka kerta huomaan, että muutoksia tapahtuu.
Kestävyys paranee, voima lisääntyy, pystyn paremmin liikkeisiin, jotka aikaisemmin olivat mahdottomia tai tuntuivat epämukavilta. Ihan mahtavaa huomata, mihin tällainen taviskin pystyy!

Tänään 8 viikon kunniaksi hurrasin mielessäni, kun tein tutun sarjan lopussa 8 syväkyykkyä aikaisempien peruskyykkyjen sijaan. Ruoan sijaan palkitsin itseni tulppaaneilla. Sekin näiden 8 viikon aikainen muutos: olen vaihtanut karkkipussin useamman kerran kukkiin.
Pienin kyykyin ja askelin siis suurta etenemistä - ja mukavuusalueen kasvattamista.



                                            Kyykkytulppaanit :)


maanantai 10. huhtikuuta 2017

Rohkeasti, rehellisesti, rakastaen

Suomen lippu. Se oli puolitangossa, kun ajoin tänään töistä kotipihaan. Yhtäkkiä huomasin siirtyneeni mielen syövereihin. Kävin läpi monenlaisia ajatuksia. Kysymyksiä, kuten: Kuka on kyseessä? Vanha vai nuori? Onko se joku, jonka kanssa olen ollut talkoohommissa ja lumitöitä tekemässä yhtäaikaa? Ehkä joku, jota olen juuri jokin aika sitten tervehtinyt aamulla pihalla? Mitenhän omaiset voivat ja miltä heistä tuntuu?

Mieleen virtasi omia ajatuksia kuolemasta ja sielusta. Sielunvaelluksesta.
Jokaisella on toki omat ajatuksensa siitä, mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen. Minulle koko ihmisen matka on jollainlailla kaunis ja pyhä. Olemme oppimassa täällä tärkeitä asioita ihmisyydestä, toisistamme ja rakkaudesta - iloa, surua, kaikkia mahdollisia tunteita kohdaten.

Tarkoitus olisi nauttia matkasta. Onnellisuudeksi sitä kai sanotaan. Enkä tarkoita vain sitä nami-nami-onnellisuutta, vaan onnellisuutta ja kiitollisuutta niistä pienistäkin asioista mitä elämässä on. Kiitollisuutta vaikkapa siitä, että meillä keskiverto taviksilla on asiat kuitenkin aika hyvin, vaikka elämä tarjoilee välillä kuoppia, joskus syviäkin. Olen pannut merkille, että usein ne, joille kuoppia osuu kohdalle jopa epäreilulta tuntuva määrä, ovat niitä, jotka valittavat vähiten. Ehkä he ovat oivaltaneet elämästä jotain arvokasta.

Noiden pohdintojen kanssa matkasin joogaan, jossa aiheena oli osuvasti onnellisuus, joka tulee ihmisen sisältä. Asia, johon voimme oikeastaan lopulta vain itse vaikuttaa. Tällä kertaa mieleni ei niinkään hiljentynyt harjoituksissa, vaan tuntui, että ajatukset ennemmin virtasivat mielen sopukoissa ja ottivat paikkansa. Tuli tarve kirjoittaa.
Meillä ihmisillä on valtavat voimavarat, kun vain valjastamme ne käyttöön. On mahdollisuus elää elämänmakuinen elämä kolmella "ärrällä": rohkeasti, rehellisesti ja rakastaen. 
Sitten, kun on aika poistua täältä, sen voi tehdä rauha sydämessä, omaa elämäänsä kunnioittaen. Tai vaikka pieni pilke silmäkulmassa (Kyllä, uskon, että sieluillakin voi niin olla...).

Kävelin pihan poikki takaisin joogasta. Lippu oli jo laskettu. Sen kuva piirtyi vielä mieleeni:
Suomen lippu, niin nuutuneena siinä roikkumassa. Kai se kuvastaa tänne jääneiden ihmisten surua ja lopullisuutta enemmän, kuin hyvästejä lähteneelle.
Mielessäni näin lipun ylväästi lipputangon huipulla. Loisteliaasti lähettämässä tuon sielun matkaan. <3

(Teksti julkaistiin ensimmäisen kerran Facebookissa 22.3.2017)

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Mikä on sun turvasana?

Tänään, kun ajoin autolla zumbaan, soi radiossa Jenni Vartiaisen Turvasana.
Olen sitä mieltä, että sellainen turvasana olisi ihan hyvä olla meillä jokaisella - ihan vaan silloin kun alkaa pipo kiristää päätä. 

Mietin, mikä oma turvasanani olisi ja päädyin siihen, että se on HYMY.
Siihen sisältyy molemmat asiat (hymy ja hengitys), jotka tarvitsen, kun stressaavan tilanteen takia alkaa näyttää siltä, että sisäinen luolamieheni pääsee purkautumaan väärällä hetkellä. Ja tarkoitan esimerkiksi raivostumista jollekin tunnekuohuuni syyttömälle henkilölle tai muuten vaan lähiympäristölle ympäristöjätteenä olemista...

Hymy on keino rauhoittaa mieli.
On tutkittu, että jopa tekohymy viestittää aivoillemme, että tilanne on hallinnassa ja sisäinen luolamiehemme voi rauhoittua. Hymy syventää automaattisesti hengitystä, mikä osaltaan auttaa mieltä rauhoittumaan lisää.
Hymyily on vieläpä täysin ilmaista - ja erittäin suurella todennäköisyydellä tarttuu toisiin ihmisiin.
Hymy välittää itsesi lisäksi myös muille rentoutta: Ei hätää, kaikki hyvin, minua ei tarvitse pelätä. Mitä mainioin turvasana siis.
Turvallista päivää kaikille!