Viikon verran ja erityisesti tämän päivän olen mennyt ja säheltänyt kuin duracell-pupu, saanut paljon aikaan töissä tänäänkin, vaikkei siltä joka hetki tuntunut.
Monta asiaa yhtäaikaa, kova kiire näin tammikuun alussa, netin löytyminen tökki työkoneella...kahvikin unohtui melkein juoda, onneksi työkaveri muistutti siitä. Toisaalta ihanaa haipakkaa, ja ihanien työkavereiden kanssa tuli naurettuakin paljon, samoin kohtasin tyytyväisen iloisia asiakkaita - mutta pään sisälle oli kertynyt iso harmaa suoritusmöykky.
Tänään minulla oli suuri ajatus: pääsen illalla joogaan rentoutumaan. Kiireellä pakkasin töissä koneet ja ajelin autolla kotiin, että ehtisin joogaan. Vielä kovemmalla kiireellä vaatteiden vaihto ja joogakamppeiden kerääminen mukaan. Tiesin olevani pari minuuttia myöhässä. Samalla takaraivossa jyskytti tekemättömät työt ja kuitenkin myös se, että jooga on tärkeää.
"Jooga on tärkeää, se rentouttaa...Täytyy olla paikalla vuoden ensimmäisellä joogatunnilla..."-hoki mieleni. Kun sain joogamatto kainalossa kotioven kiinni, jokin sai pysähtymään. Hengitin syvään ja mietin, että ei näin. Joogaan ei mennä suorittamaan. Ajatushan on joogassakin kuunnella omaa kehoa ja sisintä. Pysähtyminen on mitä parhainta mielen joogaa.
Huokaisin, avasin kotioven ja vaihdoin joogakassin eteisessä odottaneeseen pussilliseen muoviroskia. Lähdin kävelylenkille kierrätyspisteelle hengittelemään kipakkaa ulkoilmaa.
Kotiin palatessa mieli oli rauhallinen. Melkein itketti, kun tuntui niin hyvältä tehdä oikea valinta.
Oikeastaan tärkeä askel siihen suuntaan, mitä olen luvannut itselleni: pitää itsestäni parempaa huolta, rakastaa itseäni enemmän. Se ei aina ole helppoa.
Tänään kuitenkin olen onnellinen ja kiitollinen, että onnistuin muuttamaan suoritusmöykyn rakkausmöykyksi:
Kuuntelin itseäni ja lopetin suorittamisen.💖
